Olipahan mahtavaa taas päästä tuttuihin maisemiin ja osallistua kuumottavaan pallaskalastukseen. Täytyy sanoa, että meillä on kyllä hyvä onni noiden paltamoisten kanssa, montaa hukkareissua ei ole tullut tehtyä. Mutta yhden tärpin päivä oli taas ja mahtavaa, että sen sai kokea Tommi. Olisihan se toki minullekin maistunut, mutta kolmoskauden menestys oli Tommilla sitä luokkaa, että parempi natsata loppuun asti.
Ystävämme Petri Peltonen oli houkutellut meitä omistamalleen Crazy Cod Campiin useita kertoja ja onneksi päästiin viimeinkin. Maisemat olivat upeita taas kerran ja säätiedotusten lupailemista myrskyistä ei ollut tietoakaan. Pidimme mahtavan loppukaronkan ja ihailimme hienoja revontulia. Söimme Pallasta ja kelailimme mennyttä kautta. Kyllä se lopputulos oli se, että jos ja kun pääsemme neloskaudelle, satsaamme kalaisiin paikkoihin…eli Kalotille.
Niin siitä hyvästä onnesta piti kertoa…Petri sanoi, että pari päivää ennen meitä oli muutama finski lähtenyt tyhjin käsin pallasjahdista, mutta meillä tärppäsi muutaman tunnin jälkeen. Pallaskalastuksessahan on tärkeintä olla kärsivällinen, vaikka meri tuntuu tyhjältä. Siellä ne paltaat kuitenkin on jossain ja saattavat iskeä juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa. Sovimme Petrin partnerin Olen kanssa, että palaisimme vielä uudestaan kokemaan hyssäsiimakalastuksen…mikä ettei vaikka sitten neloskaudella.
Oli muuten tosi lähellä, ettei saatu miekkavalasta kuviin. Näimme kaukaa, että pikkuseitit suorastaan lensivät ilmassa isona parvena. Ole sanoi nähneensä samalla suunnalla edellisenä viikkona miekkavalaan kalastamassa. Valas ei tullut pintaan ja harmitti. Täytyy yrittää neloskaudella saada maailman pienin koira ja maailman suurin kala samaan kuvaan. Eikös valas ole kala…no ainakin melkein. Joo siinä olisi tavoitetta, Kaskelotti ja Kenraali…
Kiitos kaikille tästä kaudesta ja toivotaan, että tavataan ensi syksynä uusin jaksoin. Pohjoiskalotilla on moni paikka käymistä vailla, käykää tekin.
HISSUTOMMIPANCHO

Comments
Nyt on pakko kysyä sellaista asiaa että mistä olette pojat hommanneet noita villapipoja? Kiinnostusta olisi itsellekkin löytää samanlainen.
Hissu kertoisitko milloin nämä 3 kauden jaksot näkyvät netissä? :)
Terve Kenraali ja pojat sekä Pena! Olette varmaan jo suunnitelleet 4 kauden joka tulee olemaan varmasti yhtä mahtava kuin edellisetkin. Mutta jos olette tekemässä uutta materiaalia niin olisi mukava nähdä jakso tai toinenki syvänmerenkalastuksesta jostain kauempaa. Esim. Mexico, Cuba, Japani.... Onhan noita muita ohjelmia tuolta tehty mut ne on aivan kuraa verrattuna teihin! Kiitos.
Ehdottomasti tehkää lisää tälläistä, on mukavaa katsottavaa. Syksyyn on kyllä aivan liian pitkä aika!
Jos teidän nyt johonkin pitäisi mennä, niin Keski-Norjan suurille lohijoille, esimerkiksi Gaulalle tai Orklalle. Ja nimenomaan perhokalastamaan.
Oletteko huomanneet että ykköskausi son saatavilla DVD:llä ja kakkoskausi tulee kauppoihin 20.1.2012. Eikä ole kalliita läpysköjä ;)-
Mihin katosivat 1. kauden jaksot? Olin seitsemännessä menossa, kun katosivat. Kyllä tympäsee.. Voiko niitä katsoa mistään muualta?
Olis hienoa nährä pari pilkkireissua vaikka kotimaassa, tai vuoristoilla rautuja pilkkiessä. En tiedä oletteko tehnyt vielä jaksoa avannon ääressä? Ruotsin/norjan vuoristoilla vaikka!
KYLLÄ TEIDÄN SEURASSA VOI REISSATA KALASSA NÄIN SOHVALTA KÄSINKIN, KIITOS KAUDESTA VENKULAT JA PANCHO!!!!!!!! UUTTA KAUTTA ODOTELLEN
Huippu viihdettä, huippu ukoilta. Saitteko muuten buukattua sen Varzinan reissun ensi vuodelle?
Kommentoi